Karl af Hällström:
Ikuinen ylimielisyytemme riistää köyhiä
Saarna Pernajan kirkossa 29.5.2005
Ikuinen ylimielisyytemme riistää köyhiä
Saarna Pernajan kirkossa 29.5.2005
Tämän päivän lukutekstit haluavat saada meitä kysymään mitä on kallisarvoisinta elämässämme. Moni on astunut siihen miinaan että he luulevat rahan ja materiallisten asioiden olevan tärkeintä. Sinänsä ei rahassa tietenkään ole vikaa. Raha on apuväline jota tarvitsemme pärjätäksemme nykymaailmassamme, ja joka voi antaa jonkunasteisen turvallisuuden meille ja rakkaillemme. Niin kauan kuin raha on apuväline, kaikki on hyvin, mutta jos itse raha tulee tärkeämmäksi kuin se hyvä jonka me voimme sen avulla tehdä, asiat ovat tosi huonosti. Tämän näemme päivän vanhatestamentillisesta tekstistä, joka oli ote profeetta Aamoksen julistuksesta.
Aamos oli paimen jonka Jumala kutsui profeetaksi 700-luvulla e.Kr. Hän ei siis kuulunut niiden järjestäytyneiden profeettojen joukkoon joita esiintyi sen ajan temppelikultissa, ja jotka tiesivät keneltä heidän leipänsä tuli, eli kuninkaalta. Päinvastoin Aamos oli vapaa kritisoimaan kaikkia oman aikansa erehdyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia, joihin myös vallanpitäjät syyllistyivät. Kun lukee Aamoksen kirjaa voi vain todeta ettei ihminen valitettavasti ole muuttunut paljoakaan 2.800 vuodessa.
Yksi asia on silti parempi: meidän aikanamme omassa maassamme on kuluttaja-asiamies, jonka tehtävänä on valvoa ettei väärinkäytöset ja petokset ainakaan ole yhtä näkyvää kuin se kaikesta päätellen oli siellä ja silloin.
Kuten kuulimme, Aamos kritisoi aikalaisiaan siitä että he sanovat (8:5s): ”Milloin päättyy uudenkuun juhla, että saamme myydä viljaa, milloin sapatti, että saamme avata varastot? Silloin voimme taas pienentää mittaa, suurentaa hintaa ja pettää väärällä vaa’alla. Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla. Ja akanatkin myymme jyvinä!” Sunnuntaiaukiolo-ongelmaa ei näemmä esiintynyt, koska kaupat olivat kiinni uudenkuun juhlana ja sapattina, mutta muuten asiat olivat kyllä huonosti.
Mitä he nimittäin tekevät? He pienentävät mittaa. Kauppiaat pystyivät tekemään sen vuoraamalla mittojaan. Kun vuori vei osan tilavuudesta, mittoihin mahtui vähemmän viljaa, mutta kauppiaat tietysti silti ottivat maksun koko mitallisesta.
Sitten he suurentavat hintaa. Siihen aikaan ei maksettu muovikorteilla tai edes seteleillä, vaan käytettiin standarisoituja painoja joiden avulla mitattiin tietty määrä kuparia, hopeaa tai kultaa maksuksi. Voitiin suurentaa hintaa tekemällä painojaan suuremmiksi, jotta tarvittiin enemmän arvometallia tasapainottamaan vaa’at.
Lisäksi he pettävät väärällä vaa’alla, eli taivuttavat ja vääntävät eri akseleita ja viisareita jotta vaaka osoittaisi väärin – ja tietenkin kauppiaiden hyväksi.
Yhteisvaikutus mittojen pienentämisestä, hintojen suurentamisesta, ja väärällä vaa’alla pettämisesta – sekä kaiken kukkuraksi akanoidenkin myymisestä jyvinä! – oli että asiakkaat saivat ostaa pienempiä määriä hunompilaatuista viljaa oikeaa hintaa huomattavasti kalliimmalla. Tämä tarkoitti kauppiaille suurta voittoa – mutta epärehellista voittoa.
Tämä vilppi osui tietenkin kovimmin kaikkein köyhimpiin. Niiltä, joilla ei muutenkaan ollut liikaa, huiputettiin sekin vähä mikä heillä oli. Siksi epärehelliset kauppiaat pystyivät tekemään melkein mitä tahtoivat velallisilleen; Aamos kuvaa tätä sanomalla: Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla.
Aamoksen välittämä Herran tuomio on sarkastisesti muotoiltu: Herra on vannonut Jaakobin kunnian kautta: ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!” Jos Jumala vannoo valan, niin kuin tapahtuu aina välillä VT:ssa, hän yleensä vannoo sen itsensä tai pyhyytensä kautta, eli sellaisen kautta joka pysyy ikuisesti. Niin tapahtuu myös muualla Aamoksen kirjassa. Mutta tässä hän vannoo sarkastisesti jonkin kautta joka näyttää olevan yhtä ikuista, eli Jaakobin kunnia – joka valitettavasti on rikollinen kunnia!
Ei siis riitä että kansa alistaa ja riistää köyhiä – he jopa pitävät sit kunnioitettavana! Jumala ei todellakaan katso tätä laupeasti. Hän ei anna mitään eriteltyä lupausta rangaista heitä sodalla tai nälänhädällä tai kulkutaudeilla, niin kuin tekee muualla Raamatussa, vaan hän lupaa – uhkaa! - ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!” Jotenkin tämä erittelemätön matalaprofiilinen uhka tuntuu vieläkin pelottavammalta kuin jokin spesifimpi lupaus, koska se n.s. antaa Jumalalle vapaat kädet keksiä jotain sopivaa, kun aika on kypsä.
Aamos oli kuitenkin jotain enemmän kuin vain kuluttaja-asiamiehen edeltäjä; hänen sanomansa koskee jotain laajempaa kuin vain kuluttajasuojaa (mikä ei tietenkään sekään ole vähäpätöistä). Köyhien riisto Aamoksen ajan Pyhässä maassa oli vain yksi oire siitä miten vääryys, epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo voivat maailmassa lisääntyä. Se, että Jumala antaa Aamokselle tämän sanoman, osoittaa että Jumala todella välittää siitä mitä tapahtuu. Vääryydet eivät ikuisesti ole rankaisemattomia.
Aamoksen ajan jälkeen Juudan ja Israelin kahta kuningaskuntaa kohtasivat kansalliset katastrofit – Israel hävitettiin iäksi ja sen kansa hajaantui, kun Juuda kaikesta huolimatta pystyi ylläpitämään jonkinlaisen kansallisen identiteetin, vaikka kansallinen itsemääräämisoikeus hävitettiin eikä palautettu kuin runsaan puoli vuosisataa sitten. Rangaistus siis kohtasi muitakin kuin heitä jotka aktiivisesti tekivät näitä vääryyksiä – koska kaikki maan asukkaat eivät tietenkään olleet kauppiaita – mutta se johtui siitä että kaikilla ammattiryhmillä oli omat erikoissyntinsä, ja siitä että myös ne jotka eivät aktiivisesti ottaneet osaa kauppiaiden epäoikeudenmukaisuuksiin ainakin hiljaa sivusta katselivat niitä. Tämä teki heidät rikostovereiksi.
Meidänkin aikanamme on epäoikeudenmukaisuuksia. Jos joku yrittää yhtä näkyvää petosta kaupankäynnissä kuin Aamoksen aikalaiset, hän saa kuluttaja-asiamiehen ja poliisit niskaansa, mutta on muita epäkohtia joita ei ole yhtä helppo korjata. Esim. verotus- ja sosiaaliapusysteemistämme löytynee korjattavaa, vaikkakin systeemin perusajatus – yhteiskunnan pahimpien epäoikeudenmukaisuuksien tasaaminen – onkin hyvä.
Eniten Aamoksen maalaamaa kuvaa muistuttava tilanne ei tänä päivänä kuitenkaan löydy omasta maastamme, vaan kansainväliseltä kentältä. Tarkoitan maailmamme rikkaiden ja köyhien maiden ja alueiden välistä kauppaa. Rikkaiden – siis meidän! – asenne muistuttaa liiaksi Aamoksen profetian kauppiaiden asennetta jotta pystyisin pysymään rauhallisena. Kauppajärjestelmän rakenteelliset vääryydet ovat ilmeisiä, vaikkakaan en syytä järjestelmän puitteissa työskentelevää tietoisesta yrityksestä riistää jotakuta. Mutta riisto on kuitenkin olemassa.
Köyhät maat pakotetaan raaka-ainetuotantoon eivätkä pääse osallisiksi jalostuksesta, joka on tuotantoketjun tuottoisin rengas. Lisäksi heitä usein pakotetaan tuottamaan vain yhtä raaka-ainetta maata kohti, olkoonkin sitten banaaneja, kahvia, kaakaota tai kuparia. Tämä merkitsee että maan taloudella on hyvin kapea pohja, ja jos maailmankaupan hinta – jonka ostaja määrittää! – laskee, niin maan talous kärsii pahoin, ja taas köyhimmät kärsivät eniten. Koska tämä sitä paitsi tapahtuu katoavien aarteiden metsästyksen takia, se on vieläkin halveksittavampaa.
Herra on vannonut [ikuisen ylimielisyytemme] kautta: ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!” hieman muuttaen Aamosta (8:7) lainatakseni. Jumala auttakoon meitä!
Eikö sitten mitään ole tehtävissä? Kyllä on. Kaksikin asiaa. Ensiksi meidän on lopetettava vääryksien tekemistä. Sen sanominen kesti minulta pari sekuntia. Olen hyvin tietoinen siitä että sen läpivieminen kestää huomattavasti kauemmin. Kuitenkin oikeudenmukaisemman elämäntavan aloittaminen ei kestä kauan. Jos olemme monta jotka yritämme elää oikein, voimme ehkä ajan myötä saada pysyvän muutoksen aikaiseksi. Hyvän tekeminen on tietenkin enemmän kuin vain pahan tekemisen välttämistä, mutta jostainhan on aloitettava.
Tämä on toinen asia jonka voimme tehdä. Toinen on vähintään yhtä tärkeä, nimittäin tunnustaa nämäkin rikkomuksemme, hairahduksemme ja syntimme Jumalalle, taivaaliselle Isällemme, pyytää häneltä kaikki tämä anteeksi sekä uskaltaa ottaa vastaan hänen anteeksiantonsa. Sekin näyttäisi olevan helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin tämä on alku niiden katoamattomien aarteiden metsästykselle joita meillä Jumalan avulla on mahdollisuus saavuttaa.
Katoavien aarteiden avulla tai ilman sitä apua meidän on pyrittävä löytämään katoamattomat aarteet. Ne ovat nimittäin kallisarvoisimmat elämässämme. Meillä on oltava tarpeeksi itsetuntemusta ja rehellisyyttä huomataksemme kun oja tulee vastaan. Meillä on oltava tarpeeksi uskoa ja luottamusta Jumalaan pyytääksemme häneltä apua, jotta pääsisimme takaisin kapealle tielle. Meillä on oltava tarpeeksi nöyryyttä ottaaksemme vastaan hänen apuaan ja anteeksiantamustaan kun sitä tarjotaan.
Muuten Aamoksen sanat koskevat meitäkin: Herra on vannonut Jaakobin kunnian kautta: ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!”
Aamos oli paimen jonka Jumala kutsui profeetaksi 700-luvulla e.Kr. Hän ei siis kuulunut niiden järjestäytyneiden profeettojen joukkoon joita esiintyi sen ajan temppelikultissa, ja jotka tiesivät keneltä heidän leipänsä tuli, eli kuninkaalta. Päinvastoin Aamos oli vapaa kritisoimaan kaikkia oman aikansa erehdyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia, joihin myös vallanpitäjät syyllistyivät. Kun lukee Aamoksen kirjaa voi vain todeta ettei ihminen valitettavasti ole muuttunut paljoakaan 2.800 vuodessa.
Yksi asia on silti parempi: meidän aikanamme omassa maassamme on kuluttaja-asiamies, jonka tehtävänä on valvoa ettei väärinkäytöset ja petokset ainakaan ole yhtä näkyvää kuin se kaikesta päätellen oli siellä ja silloin.
Kuten kuulimme, Aamos kritisoi aikalaisiaan siitä että he sanovat (8:5s): ”Milloin päättyy uudenkuun juhla, että saamme myydä viljaa, milloin sapatti, että saamme avata varastot? Silloin voimme taas pienentää mittaa, suurentaa hintaa ja pettää väärällä vaa’alla. Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla. Ja akanatkin myymme jyvinä!” Sunnuntaiaukiolo-ongelmaa ei näemmä esiintynyt, koska kaupat olivat kiinni uudenkuun juhlana ja sapattina, mutta muuten asiat olivat kyllä huonosti.
Mitä he nimittäin tekevät? He pienentävät mittaa. Kauppiaat pystyivät tekemään sen vuoraamalla mittojaan. Kun vuori vei osan tilavuudesta, mittoihin mahtui vähemmän viljaa, mutta kauppiaat tietysti silti ottivat maksun koko mitallisesta.
Sitten he suurentavat hintaa. Siihen aikaan ei maksettu muovikorteilla tai edes seteleillä, vaan käytettiin standarisoituja painoja joiden avulla mitattiin tietty määrä kuparia, hopeaa tai kultaa maksuksi. Voitiin suurentaa hintaa tekemällä painojaan suuremmiksi, jotta tarvittiin enemmän arvometallia tasapainottamaan vaa’at.
Lisäksi he pettävät väärällä vaa’alla, eli taivuttavat ja vääntävät eri akseleita ja viisareita jotta vaaka osoittaisi väärin – ja tietenkin kauppiaiden hyväksi.
Yhteisvaikutus mittojen pienentämisestä, hintojen suurentamisesta, ja väärällä vaa’alla pettämisesta – sekä kaiken kukkuraksi akanoidenkin myymisestä jyvinä! – oli että asiakkaat saivat ostaa pienempiä määriä hunompilaatuista viljaa oikeaa hintaa huomattavasti kalliimmalla. Tämä tarkoitti kauppiaille suurta voittoa – mutta epärehellista voittoa.
Tämä vilppi osui tietenkin kovimmin kaikkein köyhimpiin. Niiltä, joilla ei muutenkaan ollut liikaa, huiputettiin sekin vähä mikä heillä oli. Siksi epärehelliset kauppiaat pystyivät tekemään melkein mitä tahtoivat velallisilleen; Aamos kuvaa tätä sanomalla: Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla.
Aamoksen välittämä Herran tuomio on sarkastisesti muotoiltu: Herra on vannonut Jaakobin kunnian kautta: ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!” Jos Jumala vannoo valan, niin kuin tapahtuu aina välillä VT:ssa, hän yleensä vannoo sen itsensä tai pyhyytensä kautta, eli sellaisen kautta joka pysyy ikuisesti. Niin tapahtuu myös muualla Aamoksen kirjassa. Mutta tässä hän vannoo sarkastisesti jonkin kautta joka näyttää olevan yhtä ikuista, eli Jaakobin kunnia – joka valitettavasti on rikollinen kunnia!
Ei siis riitä että kansa alistaa ja riistää köyhiä – he jopa pitävät sit kunnioitettavana! Jumala ei todellakaan katso tätä laupeasti. Hän ei anna mitään eriteltyä lupausta rangaista heitä sodalla tai nälänhädällä tai kulkutaudeilla, niin kuin tekee muualla Raamatussa, vaan hän lupaa – uhkaa! - ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!” Jotenkin tämä erittelemätön matalaprofiilinen uhka tuntuu vieläkin pelottavammalta kuin jokin spesifimpi lupaus, koska se n.s. antaa Jumalalle vapaat kädet keksiä jotain sopivaa, kun aika on kypsä.
Aamos oli kuitenkin jotain enemmän kuin vain kuluttaja-asiamiehen edeltäjä; hänen sanomansa koskee jotain laajempaa kuin vain kuluttajasuojaa (mikä ei tietenkään sekään ole vähäpätöistä). Köyhien riisto Aamoksen ajan Pyhässä maassa oli vain yksi oire siitä miten vääryys, epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo voivat maailmassa lisääntyä. Se, että Jumala antaa Aamokselle tämän sanoman, osoittaa että Jumala todella välittää siitä mitä tapahtuu. Vääryydet eivät ikuisesti ole rankaisemattomia.
Aamoksen ajan jälkeen Juudan ja Israelin kahta kuningaskuntaa kohtasivat kansalliset katastrofit – Israel hävitettiin iäksi ja sen kansa hajaantui, kun Juuda kaikesta huolimatta pystyi ylläpitämään jonkinlaisen kansallisen identiteetin, vaikka kansallinen itsemääräämisoikeus hävitettiin eikä palautettu kuin runsaan puoli vuosisataa sitten. Rangaistus siis kohtasi muitakin kuin heitä jotka aktiivisesti tekivät näitä vääryyksiä – koska kaikki maan asukkaat eivät tietenkään olleet kauppiaita – mutta se johtui siitä että kaikilla ammattiryhmillä oli omat erikoissyntinsä, ja siitä että myös ne jotka eivät aktiivisesti ottaneet osaa kauppiaiden epäoikeudenmukaisuuksiin ainakin hiljaa sivusta katselivat niitä. Tämä teki heidät rikostovereiksi.
Meidänkin aikanamme on epäoikeudenmukaisuuksia. Jos joku yrittää yhtä näkyvää petosta kaupankäynnissä kuin Aamoksen aikalaiset, hän saa kuluttaja-asiamiehen ja poliisit niskaansa, mutta on muita epäkohtia joita ei ole yhtä helppo korjata. Esim. verotus- ja sosiaaliapusysteemistämme löytynee korjattavaa, vaikkakin systeemin perusajatus – yhteiskunnan pahimpien epäoikeudenmukaisuuksien tasaaminen – onkin hyvä.
Eniten Aamoksen maalaamaa kuvaa muistuttava tilanne ei tänä päivänä kuitenkaan löydy omasta maastamme, vaan kansainväliseltä kentältä. Tarkoitan maailmamme rikkaiden ja köyhien maiden ja alueiden välistä kauppaa. Rikkaiden – siis meidän! – asenne muistuttaa liiaksi Aamoksen profetian kauppiaiden asennetta jotta pystyisin pysymään rauhallisena. Kauppajärjestelmän rakenteelliset vääryydet ovat ilmeisiä, vaikkakaan en syytä järjestelmän puitteissa työskentelevää tietoisesta yrityksestä riistää jotakuta. Mutta riisto on kuitenkin olemassa.
Köyhät maat pakotetaan raaka-ainetuotantoon eivätkä pääse osallisiksi jalostuksesta, joka on tuotantoketjun tuottoisin rengas. Lisäksi heitä usein pakotetaan tuottamaan vain yhtä raaka-ainetta maata kohti, olkoonkin sitten banaaneja, kahvia, kaakaota tai kuparia. Tämä merkitsee että maan taloudella on hyvin kapea pohja, ja jos maailmankaupan hinta – jonka ostaja määrittää! – laskee, niin maan talous kärsii pahoin, ja taas köyhimmät kärsivät eniten. Koska tämä sitä paitsi tapahtuu katoavien aarteiden metsästyksen takia, se on vieläkin halveksittavampaa.
Herra on vannonut [ikuisen ylimielisyytemme] kautta: ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!” hieman muuttaen Aamosta (8:7) lainatakseni. Jumala auttakoon meitä!
Eikö sitten mitään ole tehtävissä? Kyllä on. Kaksikin asiaa. Ensiksi meidän on lopetettava vääryksien tekemistä. Sen sanominen kesti minulta pari sekuntia. Olen hyvin tietoinen siitä että sen läpivieminen kestää huomattavasti kauemmin. Kuitenkin oikeudenmukaisemman elämäntavan aloittaminen ei kestä kauan. Jos olemme monta jotka yritämme elää oikein, voimme ehkä ajan myötä saada pysyvän muutoksen aikaiseksi. Hyvän tekeminen on tietenkin enemmän kuin vain pahan tekemisen välttämistä, mutta jostainhan on aloitettava.
Tämä on toinen asia jonka voimme tehdä. Toinen on vähintään yhtä tärkeä, nimittäin tunnustaa nämäkin rikkomuksemme, hairahduksemme ja syntimme Jumalalle, taivaaliselle Isällemme, pyytää häneltä kaikki tämä anteeksi sekä uskaltaa ottaa vastaan hänen anteeksiantonsa. Sekin näyttäisi olevan helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin tämä on alku niiden katoamattomien aarteiden metsästykselle joita meillä Jumalan avulla on mahdollisuus saavuttaa.
Katoavien aarteiden avulla tai ilman sitä apua meidän on pyrittävä löytämään katoamattomat aarteet. Ne ovat nimittäin kallisarvoisimmat elämässämme. Meillä on oltava tarpeeksi itsetuntemusta ja rehellisyyttä huomataksemme kun oja tulee vastaan. Meillä on oltava tarpeeksi uskoa ja luottamusta Jumalaan pyytääksemme häneltä apua, jotta pääsisimme takaisin kapealle tielle. Meillä on oltava tarpeeksi nöyryyttä ottaaksemme vastaan hänen apuaan ja anteeksiantamustaan kun sitä tarjotaan.
Muuten Aamoksen sanat koskevat meitäkin: Herra on vannonut Jaakobin kunnian kautta: ”Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!”
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar